Pieniä onnistumisen elämyksiä hakukoneoptimoijan arjesta

Tarujen mukaan sateenkaaren päästä löytyy arkullinen kultaa (Kuva: Ville.fi / Flickr)

Hakukoneoptimointi on pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa. Siksi onkin erityisen palkitsevaa nähdä kuukausia, tai jopa vuosia kestäneen sivuston optimoinnin kantavan hedelmää toivotulla tavalla. Tällä viikolla tyytyväisyyttä omaan työhömme aiheutti sinällään satunnainen hakutulos Superkauppa.fi -verkkokauppaan liittyen. Käytetty hakulauseke on “james bond scalextric” jolla halusimme testata uuden, kaupan valikoimaan vasta lisätyn Scalextric autoradan näkyvyyttä Googlessa verrattuna kilpaileviin verkkokauppoihin, joihin tuote oli lisätty näkyville samoihin aikoihin. Positiivinen yllätys oli, että kyseinen tuote, jota ei oltu erityisesti edes yritetty optimoida, esiintyi hakutuloksissa ensimmäisenä, ennen muita, huomattavasti suurempia ja vanhempia kilpailevia verkkokauppoja.

Kuvakauppaus Google.fi hakukoneen, suomenkielisiin tuloksiin rajatusta hakutuloksesta

Vaikka olisi varmasti vähintäänkin kiistanalaista väittää, että Superkauppa näkyy hakutuloksissa nyt paremmin kuin Netanttila, tai Verkkokauppa.com, niin ainakin tietyissä asioissa Superkaupan hakukoneoptimointi on onnistunut mainittuja kilpailijoita paremmin.

Superkauppa.fi on  kohtalaisen nuori verkkokauppa, jonka toteutuksessa on keskitytty perinteisten markkinointikanavien ohella myös varmistamaan sivuston hyvä hakukonenäkyvyys optimoinnin kautta. Verkkokaupan tuotetiedoissa, tuotteiden metatiedoissa ja verkkokaupan kokonaisvaltaisessa rakenteessa on huomioitu alusta saakka se, että kauppa, sen tuotekategoriat, ja tuotesivut näkyisivät parhaalla mahdollisella tavalla internetin hakukoneissa.  Optimointi Helsinki vastaa superkaupan hakukoneoptimoinnin käytännön toteuttamisesta.

Mikäli olet kiinnostunut oman verkkosivustosi hakukonenäkyvyyden parantamisesta, niin älä epäröi ottaa meihin yhteyttä. Parhaiten tavoitat meidät joko sähköpostilla osoitteesta erkki@optimointi.fi, tai sitten puhelimella numerosta 044-508 2114

Tietoja Erkki Kirjalainen

Vastaan Optimoinnin hakukoneoptimoinnin sekä internet-markkinoinnin suunnittelusta. Pistä soittoa tai sähköpostia niin katsotaan mitä voisimme tehdä sinun yrityksesi verkkosivujen näkyvyyden parantamiseksi! 044-508 2114 tai erkki@optimointi.fi

Kommentoi facebook-käyttäjänä

Kerro ajatuksesi

*